JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL

Lähtemättömän jäljen suomalaiseen rock-historiaan jättänyt Kingston Wall ehti lyhyen uransa aikana julkaista vain kolme albumia. Kitaristi Petri Wallin ja basisti Jukka Jyllin vuonna 1987 perustaman Kingston Wallin tunnetuin kokoonpano syntyi vuonna 1990 rumpali Sami Kuoppamäen liityttyä yhtyeeseen. Tällä kokoonpanolla yhtye julkaisi omalla Trinity-merkillään studioalbumit ”I” (1992), ”II” (1993) ja ”Tri-Logy” (1994).

Kingston Wallin tarina päättyi laulaja Petri Wallin kuolemaan vuonna 1995, mutta yhtyeen musiikki on löytänyt edelleen uusia kuulijoita. Vuoden 2019 Kingston Wall by J.Jylli, Kuoppis & Brothers Von Hertzen -kiertueella Kingston Wallin kappaleet keräsivät enemmän yleisöä kuin koskaan aikaisemmin. Vuonna 2023 Kingston Wall on ollut ajankohtainen myös Robert Palomäen uudelleen miksaamien albumien tiimoilta.  Kingston Wall -albumitrilogian uudelleen miksatut ja masteroidut I ja II on jo julkaistu sekä vinyyli- että digiversioina, ja Tri-logyn uusittu painos ilmestyy maaliskuussa 2024.

Vuonna 2014 ilmestynyt Kingston Wall – Petri Wallin saaga (Viljami Puustinen, Otava) nousi nopeasti myyntimenestykseksi. Tammikuussa 2023 Like julkaisi Kimmo Aroluoman kirjoittaman Kingston Wallin perintö -teoksen, joka on kuvaus bändin taiasta ja traumasta. Uutuuskirja käsittelee laajalti myös yhtyeen levyjä -sekä avaa uusien miksausten syntyä.

Joulukuussa 2024 Kingston Wallin musiikkia juhlistetaan ainutkertaisella JJYLLI & KUOPPIS – MUSIC OF KINGSTON WALL -konsertilla Helsingin jäähallissa. Tasan kolmekymmentä vuotta yhtyeen viimeiseksi jääneen julkisen keikan jälkeen. Ainutlaatuisen illan aikana kuullaan kappaleita koko Kingston Wallin uran ajalta. Jäähallin konserttia edeltää valikoidut esiintymiset kesän 2024 festivaaleilla. Varjon keikka on ainoa Kuopion yläpuolella, joten tämä on todellakin nähtävä!