Jesse Markin

Indiekomeetta Jesse Markin esiintyy Varjossa lauantaina 6.8.!

The Megaphone State -yhtyeestä soolouralle ampaisseen viljakkalalaisen Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun FOLK-albumin myötä. Artistin toinen albumi NOIR ilmestyi kesäkuussa 2021, ja siinä missä debyyttialbumi FOLK oli teemaltaan yhteiskuntaa tutkiva, on NOIR tutkimusmatka Markinin sisimpään. Musiikin tyylilajeja erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä pitkäsoitto on ollut todellinen arvostelumenestys, jota mm. Helsingin Sanomat hehkutti arviossaan sanoin “Jesse Markinin uusi albumi on ihanaa musiikkia ja ylittää suvereenisti odotukset”.

Kahdella Emma-palkinnolla sekä Teosto-palkinnolla noteeratun artistin hyllystä löytyvät liäski Vuoden merkittävin artisti -palkinto (Femma-Femma) Femma Gaalasta sekä Vuoden albumi -palkinto Indie Awardseista.Myös kansainvälinen media on noteerannut liberialaissyntyisen suomalaisen menestyksen. Markinista ovat kirjoittaneet mm. American Songwriter, Fault Magazine, Afropunk, Complex, Clash Magazine sekä CQ Japan. Liverintamalla menestyssalbumi on vienyt Markinin kotimaisten festivaalien lisäksi myös Euroopan lavoille Eurosonic-, Iceland Airwaves- ja Ja Ja Ja London -tapahtumiin.